sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Maanantaista torstaihin

25. Flunssankarkoitus tee. Leikkaa pieni pala inkivääriä paloiksi. Laita veteen kiehumaan n. 15 min. Siivilöi vesi mukiin, lisää sitruunamehua ja hunajaa ja nauti!




26. Otan mielummin pakkasen kun pluskelin



27. En ole mikään askartelija, mutta töissä väsäsin pienen nuotion seinälle. Ystävänpäivänä nuotion äärelle kokoontuu erilaisia eläimiä ystävänpäivän tansseihin.




28. Luovuuslaboratoriossa pää löi tyhjää. Tästä syntyy vielä jotain.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tammikuun toiseksi viimeinen viikko

Viikon päästä on jo tammikuun viimeinen päivä. Yleensä tammikuu on mielestäni tuskaisen pitkä, mutta tämän vuoden tammikuu on mennyt yllättävän nopeasti. Tässä on tämän viikon kuvat:

20. Olin ystävien luona Helsingissä yötä



21. Kuu oli todella hienon näköinen ja yritin ottaa siitä kuvaa istuessani bussissa. Kuva epäonnistui, mutta tunnelma on hieno



22. Flunssapäivän piristys



23. Siskon ihana Kisu kissa. Hän on jo vanha



24. Sain siskolta uuden huulirasvan. En voi vastustaa kookoksen ihanaa tuoksua. Tosin tällä hetkellä olen niin flunssainen, etten meinaa haistaa mitään.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Tammikuuta kuvin

15. Oltiin siskojen kanssa Myrskyluodon Maijaa katsomassa Lahden Kaupungin Teatterilla



16. Lauantaina siskon miehen synttäreillä oli superhyvää kakkua!



17. Hollolassa kylässä. Ihania nämä maisemat nyt jokapaikassa, kun on lunta ja pakkasta <3



18. Leivoin kaalipiirakkaa iltapaksi. Oli todella hyvää vaikka ulkonäkö ei ole niin kaunis



19. Picnic


torstai 14. tammikuuta 2016

Päiviä kuvina

Tällä viikolla olen ollut jo aamusta alkaen innoissani siitä, että mistä tilanteesta oikein otan kuvan. Tykkäisin ottaa kameralla kaikki kuvat, mutta niin harvoin sitä kannan missään mukana. Varsinkaan nyt, kun ulkona tulee koko ajan lisää lunta. Osa kuvista on siis puhelimella näpätty.

11. Vihdoin ostettiin kehykset kalajulisteelle jonka N sai joululahjaksi



12. Uhmasin ulkoilmaa ja menin kaupungille kahvittelemaan ystävän kanssa. Hirveä pyrytys!



13. Tämän aamun kahvimuki



14. Vuoden ensimmäisen luovuuslabran tuotos


tiistai 12. tammikuuta 2016

Viikonloppu

366 haaste jatkuu


8. Kynttilä



9. Lauantaina tuo mieheni N järjesti minulle yllätysbrunssin



10. Yritin ottaa kuvaa kun pakkanen tekee kauniin kuvion parvekelaseihin


perjantai 8. tammikuuta 2016

Hyvää tätä vuotta kaikille

Emerentuksen blogissa törmäsin 365 haasteeseen ja päätin, että olisi kiva itsekkin ryhtyä täällä blogissa haastetta tekemään. Ideana on ottaa joka päivä yksi kuva ihan mistä tilanteesta tai asiasta ja jakaa se blogissa tai instagramissa tai missä tahansa.
Itse olen kova innostumaan asioista ja into yleensä hiipuu melkein yhtä nopeasti kun tulikin. Toivon että tällä kertaa into säilyy vuoden loppuun asti. Niin ja eikös vuonna 2016 päiviä ole 366?


Tässä tämän vuoden ensimmäiset:

1. Luin kirjan nimeltä hipinäaasi, apinahiisi. Kuvitus oli siinä todella hieno!


2. Linssikeittoa ja sämpylää


3. Puunrungot


4. Tällä viikolla on ollut todella kaunista ulkona


 5. Kävelymatkan varrelta töistä kotiin


6. Loppiaisena Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton luona herkuttelemassa ja pelaamassa


7. Ulkona on ollut niin kylmä ilma, että on ollut pakko pukea untuvatakki ja ulkohousut



Kaikki kuvat otettu kännykällä joten laadun varmasti huomaatte.